Päätöksentekoa arkijärjellä, inhimillisyyttä unohtamatta!

Vihti | Länsi-Uusimaa

Tervetuloa!

Olen erityislapsiperheiden ja omaishoitajien puolestapuhuja. Haluan tavoitella oikeudenmukaista, kohtuullista, inhimillisesti ja taloudellisesti kestävää, kauaskantoista tulevaisuutta - ekologisuutta ja vastuullisuutta unohtamatta.


Tältä sivustolta löytyvät tekstit ja mielipiteet edustavat vain omia mielipiteitäni ja ajatuksiani. 


Ajankohtaista:

Apr 17

Kiitos!

Tulin valituksi Vihdin kunnanvaltuustoon lopulta 113:lla äänellä. Aluevaaleissa sain 276 ääntä, mikä ei tällä kertaa riittänyt valtuustopaikkaan tai edes varasijalle: jäin viimeisestä varapaikasta 24 äänen päähän, eli lähellä oli sekin paikka. Olin Keskustan ehdokkaista kymmenenneksi eniten ääniä kerännyt ehdokas hyvnvointialueellamme.


Mediassa:


Blogi:

Pidän tärkeänä yrittäjyyden ja työnteon tukemiseen liittyviä seikkoja: Kunta on elinvoiman keskus, jonka tehtävänä on taata yrittämisen edellytykset. Kuntalaisia tulee kannustaa kouluttautumiseen, työhön ja yrittämiseen - jo nuoria voidaan ohjata yrittäjyyden pariin.

"Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?", kysyi aikanaan Minna Canth. Työ tällä saralla ei tosiaankaan ole vielä valmis, ja haluan osaltani jatkaa ja edistää työtä tasa-arvon ja ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta.

Erityisen tärkeää on vahvistaa työnteon ja yrittäjyyden edellytyksiä. Siihen yhtenä erittäin olennaisena osana kuuluu nettiyhteyksien parantaminen, myös täällä Vihdissä. Haluan olla mukana mahdollistamassa sitä, että töitä voi tehdä sujuvasti työpaikalla, kotona tai vaikka mökillä.