Kyläkoulut ovat elinvoimaisen Vihdin valttikortti

18/05/2026

Sivistyslautakunnan jäsenten roolissa kirjoitimme Henrik Olinin kanssa palveluverkkoon liittyvistä asioista. Vihdin Uutisissa julkaistu kannanottomme löytyy täältä. 

Henkilökohtaisesti ihmettelen, että jos Vihdissä tehtäisiin samoin kuin sadoissa muissa Suomen kunnissa (kyseisen saman konsulttiyhtiön suositusten pohjalta), että miten ihmeessä tulos olisi täällä Vihdissä jotenkin parempi tai toisenlainen? Yhdenkään kunnan taloutta ei kyläkoulujen lakkauttaminen ole pelastanut, päinvastoin se on ratkaisu, jolla näivetetään kaikki mahdollinen elämä ja toimintakyky kylistä. Kyläkoulut kunniaan! 

Kyläkoulut ovat elinvoimaisen Vihdin valttikortti

Kyläkoulut eivät ole vain opetuksen paikkoja – ne ovat yhteisöjen keskuksia, jotka ylläpitävät koko kunnan elinvoimaa, pitovoimaa ja houkuttelevuutta asuinpaikkana. Julkisessa keskustelussa on unohtunut se näkökulma, että kuntamme voisi uida vastavirtaan ja keskittämisen sijaan tarjota mahdollisuuden myös pienimmille opetusyksiköille. Voisimme erottautua muista ympäryskunnista sekä vahvistaa asemaamme lapsiperhemyönteisenä kuntana, joka aidosti mahdollistaa erilaisia asumisen ja elämisen muotoja, kuntastrategiamme tavoitteiden mukaisesti: Vihti haluaa olla Uudenmaan paras kunta asua, elää ja yrittää.

Vihdin Keskustan valtuutettuina olemme johdonmukaisesti puolustaneet lähipalveluja ja olemme toistuvasti tuoneet esiin, että päätöksenteossa on nähtävä talouden lukujen taakse: lasten koulumatkojen pituudet, perheiden arjen sujuvuus ja yhteisöllisyyden merkitys eivät ole euroiksi helposti laskettavia asioita, mutta ne vaikuttavat suoraan väestön pysyvyyteen ja hyvinvointiin kunnassamme. Puolet kuntamme asukkaista asuu muualla kuin Nummelassa ja myös heillä on oikeus riittävän lähellä oleviin peruspalveluihin. Keskustalaisena arvona on, että palvelut ovat ihmisiä varten, ei toisin päin. Siksi meidän on etsittävä pitkäjänteisiä ratkaisuja, joissa kouluverkkoa kehitetään viisaasti, yhdessä kuntalaisten kanssa kuunnellen ja vaihtoehtoja aidosti punniten. Jokikunnan ja Vanjärven ratkaisu on tästä oiva esimerkki.

Kunnan tulevaisuus ei rakennu keskittämällä, vaan vahvistamalla jokaista Vihdin osaa. Kyläkoulu on monelle perheelle ratkaiseva tekijä asuinpaikan valinnassa. Kun palvelut ovat lähellä, kylät elävät – ja silloin myös yrittäjyys ja yhdistystoiminta kukoistavat. Tämä on sellaista kestävää kehitystä, jota tavoittelemme: vastuullista taloudenpitoa, joka huomioi sekä ihmiset että ympäristön.

Koulutuksen laadusta ei pidä tinkiä, mutta sen voi turvata monen kokoisissa yksiköissä. Pienessä koulussa lapsi tulee nähdyksi, ja yhteisöllisyys tukee oppimista paremmin kuin näennäiset hallinnolliset säästöt, jotka eivät mahdollisten lakkautuspäätösten myötä edes aidosti realisoidu, muiden kustannusten noustessa.

Keskustan valtuutettuina ja sivistyslautakunnan jäseninä pyrimme siihen, että kyläkoulujen tulevaisuus turvataan pitkäjänteisellä ohjelmalla, jossa koulurakennukset, oppilasmäärät ja opetuksen järjestäminen tarkastellaan kokonaisuutena – ei pelkkinä kustannuserinä. Kunnan karttaa on katsottava sydämellä, ei vain laskimella, sillä kyläkoulut ovat sijoitus Vihdin tulevaisuuteen. Kyse on arvoista, siitä että perheille ja lapsille annetaan mahdollisuus valita ja juurtua myös maaseudulle. Näiden arvojen puolesta haluamme tehdä työtä myös tulevaisuudessa.


Kirjoittajat ovat Vihdin kunnanvaltuutettuja (kesk.) sekä sivistyslautakunnan jäseniä. Tiirikainen on myös eduskuntavaaliehdokas.

Share