Lohjan synnytyssairaalan lakkauttaminen on epäinhimillinen päätös HUS:lta

03/09/2024

Olemme saaneet lukea valitettavia uutisia Lohjan synnytysosaston lakkauttamisesta. Erityisen kohtuuttomalta ja ristiriitaiselta tämä päätös tuntuu siksikin, että liki samaan aikaan olemme saaneet lukea uutisia HUS:n johdolle maksamista lähes puolen miljoonan euron bonuksista. On mielestäni vähintäänkin perusteltua kysyä, ovatko puheet henkilöstövähennyksistä ja säästöjen tavoittelusta kohtuullisia tai ylipäätään perusteltavissa? Typerä ja lyhytnäköinen tämä päätös joka tapauksessa on, eikä siitä voi syyttää kuin yksinomaan HUS:n johtoa.

Päätös lakkauttaa Lohjan palkittu synnytysosasto tuo valtavasti epävarmuutta Lohjan alueen synnyttäjille ja heidän läheisilleen. Sen lisäksi se kohdistaa kohtuuttomat paineet henkilöstöön. Vaikuttaa siltä, että päätös synnytysosaston sulkemisesta on tehty ilman perusteellista vaikutusten arviointia, sillä muutoin oltaisiin ehkä havaittu muiden pääkaupunkiseudun synnytysairaaloiden tilojen ahtaus ja henkilöstön saatavuuden ongelmat. On vaikea uskoa, että Lohjan sairaalan synnytysosaston henkilökunta haluaa jatkossa työskennellä enää HUS:n alaisuudessa, sillä niin tökerösti tämä lakkauttaminen runnottiin väkipakolla läpi. Päätös osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä Länsi-Uudenmaan asukkaiden ja kyseisen synnytysosaston työntekijöiden hyvinvointia kohtaan. Kovin montaa kätilöä tuskin houkuttelee myöskään heidän puolestaan päätetyt, reippaasti totuttua pidemmät työmatkat - entisestään pitkien työvuorojen päälle.

En usko hetkeäkään, että Lohjan toimintojen lakkauttaminen ja synnytysten keskittäminen tuottaa taloudellisia säästöjä. Tämän lakkautuspäätöksen myötä synnytyksiin liittyvät riskit kasvavat merkittävästi myös täällä, aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Toivottavasti emme tulevaisuudessa joudu lukemaan uutisia lisääntyneistä synnytyksistä automatkoilla / ambulansseissa, tai surullisemmista kohtaloista, kun kaikki ei menekään niinkuin oppikirjoissa. 

Peräänkuulutan vastuullista ja kestävää päätöksentekoa, jolla huomioidaan sekä henkilöstön että potilaiden hyvinvointi. Suomi tarvitsee lisää lapsia - eikä meillä ole varaa menettää yhtäkään sen vuoksi, että synnytyssairaaloidemme vähyys ajaa ihmiset liian ahtaalle.